Hyvää alkanutta viikkoa. Meillä aamun lämpötila edelleen -15 astetta pakkasta, joten pääsiäisen ajalle tuntuu kelit vielä kovin kylmältä. Aamun uutiset autossa työmatkalla kuunneltuaan, sitä taas pieni ihminen pohtii miten Tyyneltämereltä voitaisiin siivota ja nostaa merestä ylös kolmen Ranskan pinta-alan verran muoviroskaa, josta 8% on mikromuoveja. Minkälainen kone tai muovikerääjä sitä ihmisten pitäisi kehittää, jotta voisi omat roskansa saisi merestä pois siivottua. Puhdistuskapasiteetti saisi olla jonkinlainen, jätteen pinta-alaan suhteutettuna. Me yrityksenä pyrimme uusiokäyttämään monipuolisesti erilaisia muovimateriaaleja ja tuotekehittämään niille käyttöä, jossa ne kestävät mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena. Muoveja ei mielletä meillä kovin ekologisiksi tai kestävän kehityksen ajatuksen mukaisiksi materiaaleiksi, mutta voin kertoa että esimerkiksi muovimatot eli vinyylilattiamateriaalit ovat kotitalouksien pintamateriaaleista juuri ne eniten kehittyneet materiaalit! Niiden haitallisia yhdisteitä on poistettu ja tilalle on tullut ympäristöllemme suotuisampia materiaaleja. Muovi on kuitenkin niitä hitaammin maapallolta poistuvia materiaaleja, joten on tärkeää
miettiä ja soveltaa jo olemmassa olevan materiaalin käyttöä myös muuhun käyttöön. Jokainen meistä voi kuitenkin vaikuttaa roskaavan muovin käyttöä, vältä ohuita pieniä muovipusseja ja älä hanki fleecekuitua sisältäviä vaatteita sekä älä osta mikromuovirakeita sisältävää kosmetiikkaa (kuorintavoiteet). Koska muovia kuitenkin on yhteiskunnassamme käytetty ja valmistettu on sitä hyödynnettävä siten, että se ei päädy heti kaatopaikoille. Meidän valikoimistamme löytyvät laukut, lemmikkien ruoka alustat, avaimenperät ja erilaiset tabletit, joissa olemme uusiokäyttäneet muoveja. Lisäksi kierrätämme asiakkaidemme omia muovimateriaalia mm. yrityslahjoiksi ja jakotuotteiksi messuille. Onko sinulla muoveja, joita haluat kierrätää uudestaan käyttöön?